Joka päivä, aamuin illoin, päivän paahteessakin kannoin mukana Christa Steinbyn kirjaa Herodotos. Luin ja luin, yhä luen. Rannan tuolissa kirjoitin muistiin tulevan otsikkoni: Eri dotos Egealla. Edessämme häämöttää saari, ilmeisen asumaton, korkea kallioinen huippu, etäisyydeksi arvelen parikymmentä kilometriä. Saaren sivuitse vasemmalta puolen idän suuntaan, alle sata kilometriä, vastassa on paikka jota antiikissa kutsuttiin nimellä Halikarnassos. Mokoma nimi, ikinä kuullu. Tuo aika oli väkivallan aikaa. Persian mahtajia ajoi pakkomielle länteen yli Marmaran ja Korintin, kuin Venäjä tänään, tai Kiina, tai EU, laajennu, laajennu, valtaa, valtaa. Pakkomielteiset ovat kansoja tuhonneet. Persian puolimielen nolasivat skyytit, Herodotos tämänkin kertoo. Kun piti miekoin huitoa, kauloja katkoa, Tonavan kupeessa, säntäsivät jäniksen perään, skyytit. Eivät edes sotia osaa, tonavat, olkoot, Persian hiekka-aavoille takaisin lähti pakkomieli. Kotoaan pakeni myös Historian kirjoittaja, Välimeren kiertäjä, Herodotos, ihailuni suur. Olen kiertänyt minäkin, Andien huipulle kiivennyt, taiteillut hiekkavallin särmää San Pedron Kuulaaksossa, keinunut Hullun Lehmän paatissa Valparaison rantavesissä, ihmetellyt Egyptin yön punaista kuuta. Nyt katson lounaan suuntaan, häämöttäisikö Gaza. Siellä Israel tappaa lapsia kuin hiirenpoikia, juuri nyt. Näitä laineita pitkin he, kuka mistäkin syystä pakenivat, jättivät maansa, yliopistonsa. Herodotos pakeni Samokselle, muutama sata kilometriä pohjoiseen, kohti Marmaraa ja Mustaa merta. Oleili hetken Ateenassa, mutta mahdoton oli, ylimieli ja ahne, sairas kuin aikamme. Ei siellä kukaan voinu. Kuolla tai karata. Ateena uljas on valhe. Toista maata oli Miletos. Tänään meillä on pelkkää ateenaa. Pako, ihmiskato, mielen meno. Palattuani, pika-askelin kirjastoon: puoli tuntia, ties tunnin etsin, toivoni jo menetin. Vihoimman hyllyn alimmalta nurkalta löytyi mitä etsin, Herodotoksen Historia, kolmeksi kirjaksi jaoinna, suomen kielellä, historiaa ja tarinaa tuhat sivua, käsin kirjoitettu, 2500 vuotta sitten. Oliko silloin edes vokaaleja. Voi hyvä herodes. Tästä voisi kirjoittaa - ja kirjoitinkin - sivuja kymmenittäin. Kirjoitamme, kirjoitamme historian, Töölön Kesäkadun perimmässä nurkassa. Luemme ääneen Tarentumin rannalla. Palataan. |
|---|