Asutusruutujen piirtely - Timo Aro ikiaikainen harraste - on uuskolonialismia. Näin sanoi saamelaistyttö. Yhdyn täysin. Sata vuotta sitten mitattiin pääkalloja, tänään mitataan asuttuna pitämistä. Henki on sama, ihmisen ja kansakunnan jalostaminen. Sanonta asuttuna pitäminen on tyhmä. Asuminen ei ole elämän pääsisältö. Toki ihminen ajoittain tarvitsee suojaa mutta olennaisempaa on puuhailu. Otan esimerkin. Jos Saimi Hoyer olisi muuttanut Punkaharjulle vain asumaan, kukaan tuskin olisi tiennyt mitään. Mutta ei, hän toimi, kunnosti hotellin, majoitti matkaajia, ruokki ihmisiä, kaunisti ympäristöä, liikkui metsässä, keräsi sieniä, kalasti, paistoi Puruveden muikun. Toimintaa, toimintaa ja toimintaa. Sanonta asuttuna pitäminen sisältää rakenteellisen eriarvon. On joku joka pitää. Toiset ovat pidettäviä, ties tyhmempiä. Asia on sama jos puhutaan Helsingin väestömäärän kasvattamisesta ja tiivistämisestä. 1970-luvulla luotu kaavajärjestelmä on ihmisten sijoittelua, asuttuna pitämistä milloin mitenkin.
Tilastoja pyörittävät sosiaalimafiat ovat ihmisten loukottajia ja alistajia. Sitä on myös kaavoitus. Sanoohan sanakin: kaava. Elämästä tehdään kaava. Universum, maailma, maa, ihmisen kokemus tuskin on kaava. Kaavoittajien ja tilastomyllääjien ammattikunnista on hyvä päästä eroon. Historiallinen harha-askel. Ympäristön muotoaminen on taiteellinen asia ja ihmistasoinen asia. Ihmiset ovat historian saatossa etsiytyneet pitkin suomenniemeä, valinneet ja rakentaneet paikkoja. Voi kuinka nätti paikka, hiekkainen ranta, vedessä kalaa, aurinko lämmittää, veistetään vene, napataan hauki, ajetaan peuraa. Saamelaisia ja suomalaisia edeltäneet ihmiset ihastuivat Saariselän Luulampeen. Tuo hietikko houkuttaa heittäytymään. Näin myös tänään. Kukaan ei muuta tilastojen perässä. Jos jokin paikka ja tekeminen houkuttaa, mikään ei minua pysäytä. Teen tuosta metsiköstä kauniin, ilon silmälle. Sotien jälkeen ihmiset rakensivat itselleen tilaa (tiloja), saivat lapsia, ohra heilimöi. Olkoon tämän päivän ohra mitä tahansa, mutta ohraa pitää olla, siis mielekästä tekemistä, olkoon vaikka paperitaidetta. Toiminnasta, puuhailusta syntyy asutus,.Aron neliöt täyttyy tai tyhjenee. Mitä oheisen kuvan tyttö puuhaa Helsingin Jätkäsaaressa, pylvään päässä kuten eräs antiikin erakko. No, hän lukee, onnittelut. Tilastovaarat suoltavat ruutujaan päivin öin, värein nuolin, tulkinnoin ja pilkunnoin, ilkunnoin. Paunat ja brotherut, kärkkäiset ja vartiaiset, pajat ja hesarit, toivot ja kakkoset. Kiemuroita, numeereja. Lattea on maailma. Mistä kallojen ja neliöiden mittausvimma kumpuaa. Teollisen kapitalismin myötä valtaosa ihmisistä syrjäytyi elon ja talouden toimista. Väestöstä tuli pyörittäjille tärkeilyn mahdollisuus. Roikottaako heitä mukana, edes näen vuoksi, jatkaako retorista hyvinvointinäytelmää, nimetäkö työllisiksi vai kannateltaviksi? Minimoida ylijäämäväestön, turhakkeiden kustannus. Kuolisivat pikaisesti pois, pelastuu järjestelmä. Sullotaan heidät yksiöihin, asutetaan, nuutukoot sinne, lopullinen ratkaisu teholla ja halvalla, kuin muinoin. Kammioon. Myös tiede on höynähtänyt.Kunnon tiede on kvantitatiivista: lukuja, numeroita, jakaumia, funktioita, derivaattoja, potensseja, diagrammoja, tasapainoja, kestävyyksiä, päästöjä, säästöjä, strategiaa, akatemiaa. Potenssinsa ihminen löytää muualta kuin tilastojen turuilta. Aletaan asuttaa ja astuttaa. - - - William Davies: Miten tilastot menettivät voimansa - miksi meidän tulisi pelätä, mitä siitä seuraa. Niin & näin 3/2017. |
